”Silmäyksiä sielunelämään" Mielen sairaudet Terveydenhoitolehdessä 1918-39

Mielenterveyden määrittelyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten aikakausi, kulttuuri, yhteiskunnan normit ja lainsäädäntö, sekä ihmisten omat tarpeet. Mielenterveyden käsite on ollut pohdinnan aihe vuosikymmenten ajan ja sen sisältö on aiheuttanut kiistanalaistakin keskustelua. Käsitteen sisältö on vaihdellut sen mukaan, milloin ja kuka on toiminut määrittelijänä. Ongelmana mielenterveyden osa-alueella voidaan nähdä myös se, että käsitteen vammaisuus alle mahtui 1920-ja 1930-luvuilla suurin osa sairauksista, jotka yhteisö koki poikkeavaksi ja täten valvonnan alaiseksi. Vammaiseksi luokiteltiin paitsi fyysisesti vaillinaiset myös kaikki mieleltään poikkeavat. Pro gradu tutkimuksessa paneudun mielen sairauksien kuvaukseen 1920- ja 1930 ­luvun Suomessa Terveydenhoitolehden kirjoitusten kautta. Tavoitteeni on selvittää mitä ja miten lääkärit mielisairaista ja sairauksista kertovat 1920- ja 1930-luvuilla? Miten he käsittelevät henkisiä sairauksia ja millaisen kuvan he niistä kirjoituksissaan antavat? Olennaista on pohtia lääkäreiden motiiveja. Miksi he kirjoittavat mielisairauksista niin kuin kirjoittavat. Lääkäreiden kirjoituksia mielen sairauksista selvitin Terveydenhoitolehdestä. Mitkä tekijät kirjoitusten sisältöihin vaikuttivat ja miten tämä on nähtävissä Terveydenhoitolehdessä tuona aikana? Selvitin miten eri henkiset sairaudet eroteltiin toistaan? Oliko havaittavissa eroja henkisten sairauksien eri muotoihin ja mitä tautiluokittelun ja diagnosoinnin kehittämisen taustalla on nähtävissä? Tarkastelen myös kirjoitusten kohderyhmää ja Terveydenhoitolehden valistuksellisen pyrkimyksen huomioiminen on tässä tutkimukseni olennainen osa. Tutkimus sijoittuu historiantutkimuksen kenttään sosiaali- ja aatehistorian alueille. Aihe käsittelee sosiaalihistoriaa kun taas tutkimusteema painottuu merkitysten ja käsittämisen tarkasteluun. Hyödynnän sekä mentaliteetti- että mikrohistoriallista näkökulmaa. Tarkastelen mielenterveyden ongelmia historiallisesti ja sosiaalisesti määräytyvänä ja yhteiskunnallisesti sidonnaisena, tutkimuksessa ei ole tarkoitus paneutua sairauteen ja sen hoitoon sinänsä vaan erilaisuuteen kytkeytyvänä yhteiskunnallisena ongelmana. Tutkimalla sitä, miten marginaaliryhmiin on suhtauduttu ja miten heitä on pyritty hallitsemaan on mahdollista saada tietoa myös normaalista ja heidän näkemyksistään koko ihmisyydestä ja siihen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Tutkimus on menetelmiltään pääasiassa historiallis-kvalitatiivista ja perustuu mielenterveysongelmista ja mielisairauksista kirjoitettujen lehti-artikkeleiden analyysiin. Päälähteenäni käytän Terveydenhoitolehteä. Eri puolella Suomea toimineet lääkärit kaipasivat yhteydenpitokanavaa ja tietoja lääketieteen edistysaskeleista. Terveydenhoitolehteä tilattiin 1800-luvun lopulta lähtien valistavana ja yleishyödyllisenä lukemisena. Pääasiallisesti kirjoitukset olivat lääkärien julkaisemia tutkimuksia ja ajatuksia mielenterveydestä ja sairauksista. Lisäksi olen käyttänyt aikalaisteoksia, erilaisia lääkäreille ja sairaanhoitajille tarkoitettuja oppikirjoja. Tutkimuskirjallisuutta olen pyrkinyt hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti, painottaen osaa teoksista toisia enemmän, Minna Harjulan tutkimukset ovat olleet olennainen osa tutkimukseni pohjaa. Suomen virallista tilastoa sekä asetuskokoelmaa ja komiteamietintöjä käytin saadakseni virallista ja tilastollista tietoa mielisairaiden määrästä ja toimista, joita asia yhteiskunnalta edellytti. Mielen ongelmat olivat tiedostettuja vaikka eivät kuuluneetkaan lääketieteen parhaimmin tuntemiin osa-alueisiin. Tämä tulee Terveydenhoitolehdessä esiin useissa mielipiteissä mielisairauksien diagnosoinnin suhteen. Mielensairauksien ajateltiin johtuvan perinnöllisyydestä, ympäristön vaikutusta kuitenkaan unohtamatta. Useat mielenterveydellisistä ongelmista kärsineet jäivät vaille asianmukaista hoitoa, lähinnä tieteellisen tutkimuksen puutteesta sekä lääkäreiden vähäisestä määrästä verrattuna apua tarvitseviin. Lääkärit käsittelivät henkisiä sairauksia Terveydenhoitolehdessä avoimesti tuoden esiin taudin oireita ja syitä, hoidosta kirjoitettiin vähemmän. Lukija sai kirjoitusten perusteella kuvan mielisairauksista vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Sairaus nähtiin yhteiskunnalliseksi ja siihen oli puututtava paitsi yksilön myös yhteisön terveyden parantamiseksi. Lääkäreiden tapaan kirjoittaa mielenterveysongelmista vaikutti paitsi heidän koulutuksensa ja kiinnostuneisuutensa psykiatriaan myös yhteiskunnallisesti ajankohtaiset kysymykset. Sairaisiin suhtautumiseen vaikutti ajatus yksilön edusta ja tuottavuudesta yhteisölle. Yhteiskunnallisesti katsottuna sairaat, varsinkin ne, joiden toipumisennuste oli huono, ainoastaan kuluttivat yhteiskunnan voimavaroja. Terveydenhoitolehden kirjoitusten perusteella ei näyttäisi olleen yhtenäistä linjaa sen suhteen, mitä termejä mielen ongelmista käytettiin. Sairauksien erotteluperiaatteena näyttäisi olleen syyt, joiden vaikutuksesta tauti puhkesi sekä oireet jos kysymyksessä oli saman tyyppinen taustavaikutin. Mielisairauksista ja mielisairaista sekä heidän hoidostaan kirjoittaessaan lääkärit pyrkivät tuomaan kansalle oikeaa kuvaa siitä, millaista mielisairaaloissa oli. Suhtautumisessa eri mielenterveydellisiin sairauksiin ja ongelmiin on Terveydenhoitolehdessä nähtävissä selvä ero. Näin jaoteltiin potilaat niihin jotka kykenivät elämään yhteiskunnassa aiheuttamatta häiriötä, ja niihin joiden paikka oli laitoksessa. Yleistyksiä siitä, kuinka hyväksyttyjä tai totuudenmukaisia aineistosta nousseet käsitykset kansan keskuudessa olivat ei ole mahdollista tehdä, sillä näkyvissä on vain tietyn ammattiryhmän ajatukset.Terveydenhoitolehden pyrkimyksenä oli kuitenkin ”oikeanlaisen” kuvan antaminen tavalliselle kansalle. Suurin osa kirjoituksista on kirjoitettu hengeltään kannustaviksi, mutta on havaittavissa myös turhautumista terveydellisten olojen tilaan ja valistuksen tuloksettomuuteen. Pyrkimys valistuksellisuuteen ja huoli kansanterveydestä oli siis ajalle tyypillistä ja varsin aitoa